Kirjastonkäytön opastus
Suosittelemme vierailua paikan päällä kirjastossa mielellään opintojen alkuvaiheessa, mutta opastamme toki missä vaiheessa opintoja tahansa.

Opastuksen sisältö
Oppitunnilla kerromme kirjaston palveluista, aineistoista, käyttämisestä ja tiedonhausta. Oppitunnin lopuksi teemme kirjastokortit oppilaille, joilta ne puuttuvat ja päivitämme tiedot niiltä, joilla on jo kirjastokortti. Opastukseen voi kuulua myös kierros kirjaston tiloissa.
Opastukseen kannattaa varata aikaa 1-2 tuntia sisällöstä ja mahdollisista siirtymisistä riippuen.
Voimme myös muokata tuntia ryhmän tarpeiden mukaan. Esimerkiksi:
- näistä kirjaston palveluista on hyötyä lähihoitajan työssä
- tiedonhakua ja lähdekritiikkiä
- jonkin tietyn aihepiirin kirjojen esittelyä
- selkokielellä S2-ryhmille.
Yhteystiedot
Varaukset sähköpostilla: nuoret.kirjasto@tuusula.fi.
Jenni Simelius
kirjastonhoitaja
kirjastopalvelut, Tuusulan pääkirjasto
Toisen asteen Kultsun kirjastonkäytön opastus ja nykykirjallisuutta-kirjavinkkaus
Sylva Aejmelaeus
kirjastonjohtaja
kirjastopalvelut, Jokelan kirjasto
Toisen asteen Kultsun kirjastonkäytön opastus ja klassikkovinkkaus
Laura Colliander
kirjastovirkailija
kirjastopalvelut, Kellokosken kirjasto
Toisen asteen Kultsun kirjastonkäytön opastus ja klassikkovinkkaus