Siirry sisältöön
Frigg-yhtye soittimisensa kanssa

Suomalaisen musiikin konsertti

Osana Toisen asteen Kultsua tarjoamme konsertin suomalaisen musiikin teemalla. Konsertti järjestetään Kulttuuritalo Moniossa keskiviikkona 28.10.2026 kello 10.15. Konsertti on kestoltaan noin 60 minuuttia. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet on lähetetty elokuun aikana oppilaitosten kulttuurivastaaville.

Konsertti on kohdennettu seuraaville opiskelijoille:

  • Keuda Kirkkotie ja Pekka Halosen Akatemia: 1. vuoden opiskelijat
  • Tuusulan lukio: 2. vuoden opiskelijat

Konserttiin osallistuminen ei ole vapaaehtoista, vaan osa opintoja ja kulttuurikasvatussuunnitelmaa. Opiskelijaryhmien kanssa konserttiin osallistuu opettaja tai opettajia.

Konserttielämyksen vahvistukseksi jaetaan oppilaitoksiin ennen konserttia lyhyt ennakkomateriaalipakettu, joka tehdään ryhmänohjaajien tunneilla.

Saapuminen konserttiin

Kartano-saliin pääsee aikaisintaan 15 minuuttia ennen konsertin alkua oman ryhmän kanssa. Kulku Kartano-saliin tapahtuu Monion monttua lähimpänä olevan oven kautta. Salin ovella ryhmiä on vastassa kulttuuripalveluiden edustaja. Saliin voi tulla reppujen ja takkien kanssa, mutta olisi suotavaa, jos takit jätettäisi (vartioimattomiin) naulakoihin tai lukollisiin kaappeihin. Moniossa opiskelevat lukiolaiset jättävät kaikki tavarat luokkiin.

Konsertin aikana ei saa käyttää mobiililaitteita.

Yksi Suomen maailmanlaajuisesti tunnetuin ja menestynein kansanmusiikkiyhtye Frigg

Ennakkoluulottomana sulatusuunina tunnettu Frigg valloittaa minne tahansa meneekin. Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin nykykansanmusiikkiyhtyeisiin lukeutuva Frigg on hurmannut kuulijoita jo yli 30 maassa – ja matka jatkuu.

Friggin tunnistettavan soinnin perustan muodostavat kolmen viulistin yhteen hioutunut yhteissoitto, mandoliinin ja kitaran virtuoosimainen taiturointi sekä kontrabasson luoma jäntevä rytminen perusta. Noin tuhannen keikan koulima yhtye yhdistää pohjoismaiseen pelimannimusiikkiin bluegrassin ja balkanilaisten rytmien sävyjä kiihdyttäen itsensä hurmiollisilla keikoillaan huimiin sfääreihin.

Frigg onkin kuin monta yhtyettä yhdessä paketissa. Sen ainutlaatuinen tyylien fuusio on saanut nimekseen nordgrass.

Vuonna 2025 Frigg juhlisti 25-vuotista taivaltaan, johon on mahtunut lukuisia Euroopan- ja Pohjois-Amerikan-kiertueita, esiintymisiä maineikkailla festivaaleilla ja ylistettyjä studioalbumeita.

Kokoonpano

Alina Kivivuori, viulu

Esko Järvelä, viulu

Tero Hyväluoma, viulu

Petri Prauda, mandoliini, säkkipilli ja cittern

Topi Korhonen, kitara

Juho Kivivuori, basso

Virtuoottisesti viihdyttävän Friggin seurassa ei tylsää hetkeä tarvitse pelätä!

Suomalaisen musiikin konsertti vuonna 2027

Konsertti on tarkoitettu lukuvuoden 2027-2028 Tuusulan lukion 2. vuoden sekä Keuda Kirkkotien ja Pekka Halosen Akatemian 1. vuoden opiskelijoille.

Konsertista tullaan tiedottamaan keväällä 2027.

Lisätietoja